Elämässäni on paljon hetkiä jolloin tunnen itseni epäonnistuneeksi, haahuilen vailla suuntaa tai tietoa tulevaisuudesta. Silti toisinaan hämmästyn omaa vahvuuttani.
Muistan ajan jolloin toisten sanat, katseet ja teot pystyivät murtamaan minut sisältä pieniksi palasiksi. Kuinka itkin mitättömyyttäni, sitä että en ole minkään arvoinen. Nyt huomaan, että en välitä enää. En viitsi tuntea häpeää siitä millainen olen, tai miettiä mitä muut ovat mieltä pukeutumisestani tai ulkonäöstäni muutoin. Ihmisten huonot päivät ja ilkeät sanat eivät aina ole suoraan hyökkäys minua vastaan, eikä jokaisen todellakaan tarvitse pitää minusta. Mitä iloa on olla kaikkien suosiossa, jos ei olisi vierellä juuri niitä oikeita ihmisiä jotka saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi?
Hämmästyin tosiaan sitä, kuinka vahvaksi itsetuntoni on tullut. Että minä, siis minä, ujo ja toisten hyväksyntää hakeva, en enää olekaan kiinnostunut siitä mitä muut ovat minusta mieltä. Paljon on vielä opittavaa ja kasvettavaa, mutta tässä asiassa olen kyllä tullut hurjan harppauksen eteenpäin. Ja siitä olen ihan todella, todella iloinen.
Voi, olet ihana juuri noin <3
VastaaPoistaOi kiitos, ihana kommentti ja ihana sinä <3
Poista