Itkin tänään, koska en jaksa olla niin yksin. Tiedän etten voi vaatia kenenkään elävän minun tuskaani, koska ei sitä kukaan näe. Vaikka osaisinkin kertoa sen eläväksi, ei sitä edes silloin voi täysin ymmärtää.
Tuntuu kovin raskaalle, turvautua itseensä, tällaiseen nuorallatanssijaan. Vaan onko vaihtoehtoja, kun kukaan muu ei täällä pysty toista täysin pystyssä pitämään.
"Tuttavaksi jäi paniikin tunne,
että en oo kukaan,
en ees olemassakaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti