Kun elää viikonlopun toisessa todellisuudessa, on ajatus huomisesta maanantaista tuplasti ankeampi. Tällaisten viikonloppujen toivoisi jatkuvan loputtomiin.
Olen laulanut Kerubissa Sannin mukana ja elänyt mökkielämää Kolilla perheen kanssa, perheen jonka luku on nyt kasvanut jo kuuteen ja se tekee minut erityisen onnelliseksi.
Kaiken tämän jälkeen olen palannut kotiin miettien miksi lähtiessä on niin tärkeää muistaa antaa lähtösuukko, ja mielessä lupaus että perjantaina viimeistään nähdään.
Siihen on aikaa enemmän kuin mieleni edes pystyy käsittelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti