Hetken aikaa leikittelin ajatuksella lähdöstä, että aloittaisinkin syksyllä ihan uudenlaisen elämän uudenlaisessa paikassa. Sitten muistin miksen minä lähde, että miksi minä mieluummin jään.
Se irrallisuuden tunne, se kaiken tutun ja turvallisen puuttuminen, kun ympärillä ei ole oikein mitään mihin tarttua. Leijun siinä tunteessa, yritän unohtaa, täytyy pysyä liikkeessä, ei saa antaa tunteelle valtaa.
Ei niin jaksa elää montaa kuukautta, olen yrittänyt. Lopulta sitä vain tuntee olonsa mieleltään sairaaksi ja itkee itsensä iltaisin uneen seinien sisällä, jotka eivät tuo minkäänlaista lohtua. Ympärillä voi olla asioita, jotka muistuttavat kodista. Mutta paikka jossa olet, ei tunnu kodilta.
Miten pitäisi suhtautua elämään, että uskaltaisi enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti