Ajoin perjantaina reilun 260 kilometriä saadakseni viikon työmatkoilla olleen miehen taas kotiin. Ja eilen ymmärsin, että ajaisin minä enemmänkin jos olisi tarvis. Hakisin kotiin vaikka mistä asti, koska niin paljon minä rakastan.
Tähän mennessä tämä syksy on kohdellut ihmeen hyvin. Aloitin uuden harrastuksen, improvisaatiota kerran viikossa parin tunnin ajan. Ehkä se auttaa eteenpäin ja antaa uutta näkökulmaa elämään. Juuri nyt olen aika tyytyväinen näin, työttömänä, mutta ei kai sitä loputtomiin voi vain katsoa Frendejä netflixistä. Kyllä minä muutakin aion tänä syksynä tehdä, mutta katsotaan nyt mihin elämä vie.
Hymyilen elämälle ja sille tunteelle, että tänä vuonna syksy ei tullutkaan viedäkseen elämäniloa vaan ehkä tuodakseen sitä vieläkin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti