"Voiko sanoille puhjeta siivet?
Voivatko ne liukua ilman halki kuin perhoset?
Voivatko ne vangita meidät, kuljettaa meidät toiseen maailmaan?
Voivatko ne avata sielumme viimeisenkin salaisen kammion?"
Lyhyt kuvaus kirjasta:
Alun perin Burmasta kotoisin oleva Tin Win on menestynyt juristi New Yorkissa. Eräänä päivänä Tin Win ottaa salkkunsa ja lähtee töihin. Hän ei kuitenkaan koskaan saavu työpaikalleen, eikä hänen amerikkalainen vaimonsa ja kaksi aikuista lastaan kuule hänestä enää mitään.
Neljä vuotta myöhemmin Tin Winin tytär, uraorientoitunut Julia saa käsiinsä vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalle burmalaisnaiselle. Julia ei tiedä mitään isänsä ensimmäisestä kahdestakymmenestä elinvuodesta ja päättää matkustaa kirjeessä mainittuun pieneen burmalaiskylään. Julian koko maailman mullistavan matkan päättyessä hän on oppinut paljon isästään – ja elämästä yleensä.
Sydämenlyönneissä ikuisuus on ainutlaatuinen lukukokemus omaa tietään etsiville, itämaisesta mystiikasta kiinnostuneille ja kaukomaille havittelijoille. Maailmalla suurmenestykseen noussut romaani on lempeä ja inhimillinen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista ja rakkauden voimasta.
Ehkä välillä kirjassa oli jopa liikaa kuvailua, liikaa dramatiikkaa. Liikaa sellaista ylitsevuotavaa tuskaa, jota itse kirjoitin teininä kaikkiin novelleihin. Nykyään niitä novelleja ei voi häpeämättä edes lukea. Nenäliinoja en tällä kertaa tarvinnut, joten ei tämä niin maata mullistava lukukokemus ollut kuin olisi voinut olla.
Tarina oli silti todella kaunis ja koskettava. Rakkauden voima voi joskus olla ihmeellinen.
Ihana lukea ihmisten lukukokemuksia! Miulle tuli tuosta kuvailevasta kielestä mieleen, että onkohan se jotenkin kielisidonnainen juttu. Tai siis semmonen, että suomeks tietynlainen "liian" lyyrinen ja dramaattinen kuvailu ei oikein toimi ja herättää lähinnä jotain kiusaantuneita tuntemuksia mutta sit vaikka puolaks se vois toimia tosi hyvin. :D Oon vaan pannu semmosen asian merkille, että kun kattoo esimerkiksi dokumentteja joissa on vaikkapa venäläisiä tai ukrainalaisia ihmisiä, niin ne puhuu joskus jotenkin tosi korulausein ja erikoisesti kuvaillen ihan semmoisessa arkipäivän puheessa/haastattelutilateessa. Ja sit niistä suomennoksista tulee melkein vähän hassu olo, koska ei kukaan suomalainen selittäis asiaa samalla tavalla runollisesti.
VastaaPoistaKommentoin taas tosi pitkästi, mutta mietin tällä kertaa tällasta asiaa... :D
Aika jännä näkökulma asiaan, voihan se ollakin totta! :D Suomen kieli ei ehkä jotenkin vaan taivu sellaiseen liikaan draamaan. Kun eihän me suomalaiset turhia vouhoteta :D
Poista