"Minä en tahtoisi aavistaa ja arvata niin paljon, minä en haluaisi olla se joka saa vihiä jo paljon ennen muita, se joka yhdistelee asioita automaattisesti, huolestuu ja ilahtuu ja pakahtuu ennen kuin muut."
Snellmanin uusi romaani Antautuminen kertoo elämästä erityisherkkyyden ehdoilla. Se kertoo maailmasta, johon herkän ja erilaisen on vaikea sopeutua, sosiaalisista kuvioista, työ ja perhe-elämän paineista ja odotuksista. Kirjassa Snellman kertoo oman elämänsä tarinaa lapsuudesta tähän hetkeen. Siitä miten hän tunsi itsensä virheelliseksi, erilaiseksi, jotenkin vääränlaiseksi. Kunnes kaikelle löytyi selitys, erityisherkkyys.
Kirjassa oli niin kovin paljon kohtia, joihin pystyin ihan täysin samaistumaan. Miten toisille normaalit lauseet, tai ylipäätään huoleton jutustelu, voikin olla itselle niin täysin vierasta ja mahdotonta. Miten pienistä asioista sitä voikaan saada itselleen pahan mielen, tai miten mielialat vaihtelevat aamusta iltaan niin hurjasti etten itsekään aina oikein pysy perässä.
"En ymmärrä itseäni:
Nopeat tunnereaktiot, intohimon läikähdykset ja ylivirittyminen kääntyivät entistä nopeammin murehtimiseksi, itseruoskinnaksi ja katumukseksi. Se on kuin tanssi. Kaksi läheisyyttä, kolme etäisyyttä. Jollain tapaa välillä nautinkin ajoittaisesta impulsiivisuudestani, tunteiden ailahtelusta, jumalten keinusta.
Eipähän ole tylsää: iltapäivällä olen itseni kanssa ankarasti eri mieltä kuin aamiaisella."
Kirjassa kirjoitettiin niin kauniisti sanoiksi tunteita ja ajatuksia, joita itsekin olen kokenut, että tästä tuli kyllä ehdottomasti heti yksi omista suosikeistani. Ja ehkä myös päädyn lukemaan sen Elaine N. Aronin erityisherkkyydestä kertovan kirjan, jotta osaisin paremmin hallita hullunlailla keinuvaa mieltäni.
"Elämä, se on nyt tällaista: mennään ja tullaan enkä voi oikein millekään mitään. On uskallettava olla mukana vaikka pelottaa, ja on aina jollakin tapaa pelottavaa vaikka uskaltaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti