...näen yksinäisiä ihmisiä kahviloissa, varsinkin vanhuksia. He ovat muutenkin jo niin hauraita, pyytävät apua kahvilantytöiltä että jos joku kantaisi tarjottimen pöytään kun itsellä on kädessä kävelykeppi tai muuten vain liikkuminen on hankalaa.
...katson Mielensäpahoittajaa. Ahdistun ajan kulumisesta, siitä ettei mikään enää koskaan ole niin kuin ennen. Ja siinä elokuvassa sitä vasta harmitellaankin ajan eteenpäin juoksemista, vanhojen hyvien aikojen katoamista. Ehkä sen olisi tarkoitus olla hyvän mielen elokuva, mutta ei se ainakaan minulle sitä ole.
...pitäisi tehdä nopeita päätöksiä, muuttaa suunnitelmaa tuosta noin vain. Kun vuodet kuluvat ja minä vain olen, elän ja hengitän. Sen aikaa olen kunnes lakkaan olemasta, kauemmin kuin ehkä ne rakkaimmat siinä vierellä, ja mitä sitten kun on jäljellä enää minä?
Samaistun!
VastaaPoistaKiva kuulla, että teksti herätti ajatuksia :)
Poista