tiistai 29. marraskuuta 2016

Elämyksellinen synttärilahja

Eilen sain vihdoin ilahduttaa toista puoliskoa jo liian kauan sitten ostetulla synttärilahjalla. Sitä on taas saanut kuukauden pimittää, vaikka on omassa mielessään kihissyt innosta ja odotuksesta. Lahjojen antaminen on ehkä parempaa kuin saaminen.


Näin lähes puolentoistavuoden tuntemisen jälkeen oli helpompaa ostaa lahja, josta tietää toisen ihan oikeasti pitävän. Ei se viime vuotinenkaan lahja toki huonoa vastaanottoa saanut, mutta kyllä silti pitäisin tätä varsin onnistuneena valintana.

Ihanaa huomata miten vuoden aikana on oppinut toisesta niin paljon uutta ja löytänyt sieltä kaiken seasta ne asiat, jotka ovat toiselle niitä kaikkein tärkeimpiä. Siksipä tämän vuoden lahja sisältääkin vauhtia ja autoja.


Täällä odotellaan jo into pinkeänä kevättä tai jotakin sopivaa ajankohtaa kyseisen lahjakortin käyttämiseen. Sen verran hymyä tämä lahja sai aikaan, että oli selvästi todella mieleinen. Ja tuli kyllä itsellekin super hyvä mieli tämän lahjan antamisesta.

Jouluksi ehkä sitten jotakin vähän yksinkertaisempaa ja varmaankin myös halvempaa. Sukatkaan ei kuulemma ole yhtään sen huonompi lahjavaihtoehto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti